Homecoming

Tässä tällä erää viimeisessä blogikirjoituksessani otan lyhyen katsauksen lukukauden jälkeiseen lomaviettooni. Pari viikonloppua sitten lähdimme mökkiviikonlopun viettoon saksan kurssikaverini Donnien perheen vapaa-ajan asunnolle Wisconsinin Green Lakeen, joka sijaitsee noin kahden tunnin automatkan päässä Whitewaterista pohjoiseen. Matkassa olivat tällä palstalla aiemmin tutuiksi tulleet Erik, Hubert ja Mehdi sekä jenkkivahvistuksina Donin kaverit Nate ja Ryan. Green Lakesta jäi varsin kotoinen tunnelma, jota edesauttoivat järvimaisema, vehreä metsikkö sekä tietysti tynnyrisaunan suomalainen kiuas. Grillaamisen, saunomisen ja uimisen ohella maailmaa parannettiin nuotion äärellä pikkutuneille saakka, joten varsin rentouttava viikonloppu vietettiin hyvällä porukalla.


Maisema muistutti kovasti amerikkalaista elokuvaa


Näkymä Green Lakelle


Hyvin sinne kuus miestä mahtui


Kajakin puikoissa

Mökkiviikonlopun jälkeisenä maanantaina kukin matkaseurueesta lähti omille teilleen, itse otin suunnan kohti Bahamasaarten pääkaupunkia Nassauta. Jälleen kerran hyppäsin siis O'Hareen vievään bussiin, tällä kertaa vaihtelun vuoksi Rockfordissa. Chicagosta lensin South Carolinan Charlotteen, josta oli jatkoyhteys Nassauhun. Viimeinen siirtymä olikin tyhjin lento jolla kevään aikana matkustin, tyhjiä penkkirivejä oli koneessa riittämiin. Perille päästyäni syykin lentomatkustajien vähyyten selvisi, sillä Nassaun satama oli täynnä loistoristeilijöitä, jotka toivat matkustajia pääasiassa päiväreissuille New Providencen ja Paradise Islandin saarille.

Bahaman lomasta muodostui loistava päätös kevään reissaamiselle. Yksin matkustamisen ehdoton etu - uusien ystävyyksien muodostuminen - konkretisoitui mitä mukavimmalla tavalla kun samassa hotellissa kanssani sattuivat majoittumaan kolme ruotsalaistyttöä, Alexandra, Cecilia ja Sofia, jotka niinikään olivat lomailemassa Bahaman lämmössä. Yhteispohjoismaisen hengen mukaisesti he ottivat minut osaksi porukkaansa, mikä lämmitti mieltä vähintään yhtä paljon kuin zeniitissä paistanut aurinko. Siinä viisi päivää kuluikin rattoisasti hiekkarannoilla loikoillessa, kirkkaansinisessä meressä uidessa ja erilaisia bahamalaisruokia maistellessa. Myös vesijetillä tuli hurjasteltua ja rahanpesua harjoitettua uimasortsien taskuun jääneiden kolmen US taalan edestä. Ya man!


Näkymä hotellihuoneeni ovelta merelle päin


Paradise Islandia mereltä nähtynä, keskellä hotelli Atlantis


Paradise Islandin rantaa


Kuvassa vasemmalta Cecilia, suomalainen turisti, Sofia ja Alexandra


Nassaun Government House edessään Kolumbus-patsas. Kolumbus päätyi matkoillaan myös Bahamalle, joten hän on keskeinen hahmo saarten historiassa.

Lauantaina olin jo palaamassa takaisin USAn puolelle, kun maahantulovirkailijat päättivät laittaa hieman kapuloita rattaisiin. Siinä he onnistuivatkin, sillä myöhästyin lennoltani vietettyäni hetken aikaa Homeland Securityn piinapenkissä. Mukavia miehiä. Heidän vihdoin minut päästettyään vaihtoehtoni olivat joko buukata lento toiselta yhtiöltä omakustanteisesti tai ottaa vastaan alkuperäisen lentoyhtiöni tarjoama lento seuraavalle päivälle. Siinä kohtaa ei tarvinnut pitkään miettiä, joten jäin yhdeksi ylimääräiseksi yöksi Nassauhun ja lensin takaisin Chicagoon sunnuntaina. Janesvillessä minua odottanut kaverini Brandon oli luonnollisesti hieman ihmeissään, kun minusta ei kuulunut mitään lauantai-iltana, tarinaa riitti kerrottavaksi kun soittelin hänelle sunnuntai-iltapäivällä.

Maanantaina oli ainakin hetkeen viimeinen kerta ottaa suunta kohti O'Harea, tällä kertaa kansainvälisen terminaalin puolelle. Lento SAS:lla Kööpenhaminan kautta Helsinki-Vantaalle sujui lopulta melko kivuttomasti, oli huomattavasti helpompaa lähteä maasta kuin päästä loman jälkeen sinne takaisin! Reissussa on kiva olla, mutta paluu kotiin on kuitenkin aina parasta.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat eläneet mukana reissussani tämän blogin välityksellä. Jos reissun aihetta ilmenee lähitulevaisuudessa, tarina jatkuu tällä palstalla. Joten palaamisiin siihen asti.

Mahtavaa kesää toivottaen,

Joona

Viime metreillä

Maanantain saksankoe on viimeinen koitos tämän lukukauden osalta, joten tässä vaiheessa lienee paikallaan katsoa taaksepäin kulunutta vaihtojaksoa. Aloitetaan muutamalla UWW:ssa opiskeluun liittyvällä käytännön asialla, jotka tuli kantapään kautta opittua ja koettua. Toivon näistä olevan hyötyä muille Whitewateriin vaihtoon tulijoille tai sitä suunnitteleville.

Asuminen dormissa saattaa välillä aiheuttaa hotellikuoleman oirieta, sillä kiekkotermein ilmaistuna pienessä pohjois-amerikkalaisessa askissa etenkin tilaa on vähän. Oma lääkkeeni on ollut viettää mahdollisimman vähän aikaa luukussa, joten kirjasto ja University Center (UC) ovat tulleet tutuiksi lukukauden mittaan. Monet kansainväliset opiskelijat asuvat omissa kimppa-asunnoissaan kampuksen läheisyydessä, mikä tietysti on vaihtoehto sekin. Aidomman amerikkalaisen college-kokemuksen toki saa asumalla dormissa, mutta omasta rauhasta joutuu tinkimään (välillä räppi soi niin että verhot heiluu) ja wc- ja suihkutilat jaetaan muiden asukkien kesken. Armeijan käyneille ei mikään katastrofi, mutta tulipahan asia nyt ilmaistua. Tämä siis oma kokemukseni Wells East- kompleksissa asumisesta, uskon että homma pätee muihinkin kampusasuntoloihin.

Toinen heads up liittyy ruokailuun kampuksella. Kannattaa miettiä minkälaisen meal planin ottaa ja kuinka yhdistää pakolliset dining dollarit (näillä pystyy maksamaan missä tahansa kampus-ruokalassa milloin tahansa, meal planin pystyy käyttämään vain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan) ohjelmaan. Kampuksen ravintoloiden kiertävä lista käy ensimmäisten viikkojen jälkeen melko tutuksi, joten vaihtelua varmasti alkaa kaipaamaan. Whitewaterin downtownista löytyy kuintenkin kohtuuhintaisia lounaspaikkoja, joita etenkin paikalliset opiskelijat suosivat. Itse otin 19 viikottaisen aterian planin, koska ajattelin sen olevan helpoin ratkaisu syömisen järjestämiseen, sillä dormissa ei huikeita kokkausmahdollisuuksia ole. Viimeisinä viikkoina on tullut ajatelleeksi, pienempi meal plan olisi riittänyt ja sen sijaan "ulkona" syömistä olisi voinut harrastaa enemmän. Budjetin osalta lopputulos olisi ollut melko sama.

Nyt kun raha-asioihin päästiin, niin täytyypä niistäkin muutama sana käyttää. Kampuksella on UW Credit Unionin pankkiautomaatteja melko tiheään, joista käteisen nostaminen käy kaikkein näppärimmin ilman nostopalkkiota. Mikäli käytössä on suomalainen kortti, Visa Electron on turvallisin vaihtoehto. Yhdistelmäkortti kyllä toimii, mutta saattaa aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa katevarausten muodossa sekä debit- että credit-puolelle. Niitä on mukava sitten sumplia kuntoon lankoja pitkin, nimimerkillä kokemusta on. Yksi vaihtoehto on pankkitilin avaaminen paikalliseen pankkiin, mikä on avuksi etenkin yliopistolle suuntautuvan maksuliikenteen hoitamisessa. Debit-kortti sekä verkkopankkipalvelut UW Credit Unionissa ovat maksuttomia - tarjous, josta allekirjoittanut ei voinut kieltäytyä.

Eräs fakta suomalaiseen yliopistomaailmaan verrattuna on paikallisten college-opiskelijoiden alhainen keski-ikä. Täällä valmistutaan kandiksi normaalisti 22-vuotiaana, joten tässä ympäristössä tulee väkisin tilanteita, joissa tuntee itsensä vanhaksi. Tilannetta ei tietysti edistä paikallisten tiedustelut siitä, että miksi opiskelen vielä 25-vuotiaana. Tähän on helppo vastata toteamalla suorittavansa maisterin tutkintoa, jolloin ääni kellossa yleensä muuttuu, sillä täällä suurin osa opiskelijoista ei jatka maisteriopintoihin. Toinen pätevä vastaus on selvitys eurooppalaisen koulutusjärjestelmän eroista amerikkalaiseen verrattuna, ja armeijatarinoilla saa luonnollisesti lisää street crediä, sillä täällä kunnioitetaan suuresti harmaissa olevia tai olleita. Joka tapauksessa oman näkemykseni mukaan vaihtoon kannattaa lähteä heti kun siihen on mahdollisuus, koska kyseessä on niin avartava ja opettava kokemus.

Amerikkalaisen käytännön mukaisesti julkiset kulkuvälineet loistavat poissaolollaan Whitewaterissa, sillä ainoat bussiyhteydet ovat perjantain kaksi lähtöä Milwaukeen ja kaksi paluuvuoroa sunnuntaina. Noin 20 minuutin päässä oleva Janesville on hyvä solmukohta matkustamiselle, Van Galder -yhtiön bussi kulkee sieltä pohjoiseen Madisoniin ja etelään Chicagoon (molemmille lentokentille sekä keskustaan). J-villen bussiterminaali onkin tullut tutuksi etenkin viime aikoina, kun olen odotellut kyytejä takaisin Whitewateriin. Yleensä kyydinanto kyllä onnistuu, kunhan homma on sovittu tarpeeksi ajoissa opisekelukavereiden kanssa, onneksi en ole (ainakaan vielä) joutunut viettämään yhtäkään yötä bussiterminaalissa .

Reissaamisesta puheen ollen pääsin viimein tutustumaan Madisoniin, josta jäikin varsin positiivinen vaikutelma. Pilvenpiirtäjien puute ja kävelykadut saavat aikaan eurooppalaisen tunnelman, mikä tässä tapauksessa on siis ehdoton etu. Koska kyseessä on osavaltion pääkaupunki, mikään rakennus ei saa olla Capitolia korkeampi. Madisonissa kampus on loistavalla paikalla järven rannalla, aivan kuin Jyväskylässä ikään. Lisäksi järvien läheisyys sai aikaan nostalgisia tunteita, ympäröivä vesi lämmitti tamperelaista sydäntä erityisesti.


Madison skyline



The Capitol


Näkymä kohti kampusta Capitolin näköalatasanteelta



Tukka hulmuten

Madisonin lisäksi kävin viime perjantaina tekemässä nopean täsmäiskun Philadelphiaan Flyersin ja Boston Bruinsin pudotuspelisarjan neljänteen otteluun. Flyers pelasi selkä seinää vasten, sillä tappio olisi tiennyt golf-kauden alkua. Jännitystä tarjottiinkin koko rahan edestä, vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Flyers voitti ottelun jatkoajalla vapauttaen katsomon voitonjuhlaan. Oranssissa Flyers-paidassa oli helppo sulautua joukkoon, olipahan hieno kokemus päästä paikan päällä seuraamaan NHL:n suosikkijoukkueen pleijarimatsia.


Ennen matsia virittäydyttiin tunnelmaan live-musiikin tahtiin.


Kyseessä ei ollut ulkoilmaottelu, vaikka kuvamateriaali siihen suuntaan vihjaakin. Halliin sisälle päästyäni en yksinkertaisesti viitsinyt keskittyä kuvien ottamiseen, sen sijaan nautin matsista.

Kaiken tämän hulinan keskellä olen ehtinyt myös varaamaan paluupiletin Suomeen, joten viimeiset hetket Whitewaterissa ovat käsillä. Paluu tapahtuu 25. toukokuuta Helsinki-Vantaalle, ennen sitä on kuitenkin luvassa rentoutumista mökkiviikonlopun muodossa sekä Bahaman lämmössä. Alkavan viikon aikana kirjoitetaan tämän historian viimeinen luku, kun luvassa on jäähyväiset tähän ympäristöön ja lukemattomiin ystäviin, joita viimeisen viiden kuukauden aikana on oppinut tuntemaan.

Whitewaterista ja vaihdossaolosta riittää tarinoita loputtomiin, joten niitä kyllä mielelläni jaan kiinnostuneille. Jos joku asia erityisesti herättää kysymyksiä, saa kommentoida tai sähköpostiin (joona.selin@jyu.fi) voi laittaa tarinaa tulemaan.

Pysykää kanavalla,

-JoSe